maanantai 5. tammikuuta 2015

Yläkertaprojektia

Otsikon mukaan mennään. Työt on aloitettu ja päätimme aloittaa yläkerran remontoinnista. Aiomme ottaa koko yläkerran käyttöön vinttejä myöten.

Yläkertaa on nyt purettu noin kaksi viikkoa ja seiniä on kaatunut ja uutta puutakin on jo seinille ilmaantunut.

Kaikki on lähtenyt hienosti liikkeelle ja isoimman vintin lattia on purettu ja vanhat sammaleristeet poistettu ja tilalle laitetaan seinistä tulevaa purua, kun seinille ja vinokattoihin laitetaan SPU-uretaanieristelevyt.

Kattoja ja seiniä miehet jo hieman koolasivat ja lattianiskoja on jokunen sennettu, jotta saadaan lattia suoraksi, mikä oli loppupeleissä aika hyvällä mallilla, heittoa ei ollut kuin 3cm, mut oikaistaan sekin vähä mitä on.

Purkukuvia:








Ja koolauksista kuvia, mitä tähän mennessä on laitettu









 Ja lattista löytyi myös aarteita, kun sammaleristettä poistettiin. Oli mm. lapsen piirrustuksia, maatalouskalenteri vuodelta 1942 ja 60-luvun Kotiliesi




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Puu kaatuu

Otsikon mukaan mennään eli, nyt kun ollaan vanhasta asunnosta saatu kaikki tavarat pois, niin homma alkoi virallisesti työmaalla.

Ensimmäiseksi urakaksi otettiin tuijan kaato talon seinustalta, joka oli kasvanut erittäin suureksi ja hieroi talon seinää urakalla. Ja me emme halua talon liki kasvavan mitään.
Kun puu saatiin kaadettua, niin mukavasti tuli jo valoa sisään muutamista ikkunoista, jotka olivat kyseisen puun takana.
Mutta homma eteni hienosti ja suunnitelmien mukaan ilman ongelmia. Koivu vielä josain vaiheessa tuosta kaadetaan, mutta palotellaan tuija ensin alta pois.

Seuraavaksi aloitetaan itse remonttti purkuhommilla ja kattotuolien tukemisella.






torstai 11. joulukuuta 2014

Rintamamiestalo Ulvilan Ravanista

Ostimme siis rintamamiestalon Ulvilan Ravanista ja tarkoituksemme on remontoida se täysin sekä sisältä, että ulkoa, sisältäen ulkorakennukset.

Kerromme blogissa projektistamme sekä sanoin että kuvin.

Alkuun voisimme kertoa hieman nykytilanteesta.

Talon ensimmäinen osa on rakennettu 20-luvulla ja tähän rakennettu ns. purulaatikko vuonna 1958 ja lisälaajennus rakennettu 70-luvulla
Koko talo on ikäisekseen hyvässä kunnossa, muutamia vanhoja hirsiä pitää vaihtaa kuivuneen lahon vuoksi, mutta remontoimme muutenkin koko talon, niin tämä ei meitä haittaa. Aiomme siis laittaa kaiken uusiksi ulkovuorta ja sisuskaluja myöten.

Tontilla on tilaa noin kolme hehtaaria, josta yksi hehtaari metsää ja loput peltoa/pihapiiriä. Tontilla asuinrakennuksen lisäksi kaksi ulkorakennusta, joista toisessa sauna, autotalli sekä varastotilaa. Toinen rakennuksista vanha mehuasema/pakkaamo.

Tässä hieman kuvia pihapiiristä: